Edullisempi joulu vahalla vaivalla - Edullisempi joulu vähällä vaivalla
0 0
Read Time:1 Minute, 18 Second

Joulu saapuu joka vuosi hiukan yllättäen, vaikka siitä näkeekin merkkejä jo hyvissä ajoin ennen joulukuuta. Vaikka joulu saattaa tässä vaiheessa tuntua vielä kaukaiselta, on siihen hyvä valmistautua jo hyvissä ajoin.

Etenkin jos joulunvietto ja siihen liittyvä rahan kuluminen aiheuttaa huolta, voi itse tekemisillään ja valinnoillaan vaikuttaa tilanteeseen paljonkin. Joulun ei tarvitse olla kallis juhla.

Rajallisen budjetin kannalta onkin erityisen järkevää kiinnittää huomiota siihen, millä eri tavoin jouluun kuluvaa rahamäärää voi pienentää, jotta tilille jää joulun jälkeenkin vielä rahaa elämiseen ja nautiskeluun.

Taloudellinen suunnittelu palkitsee jouluna

Edullisempi joulu vahalla vaivalla 3 - Edullisempi joulu vähällä vaivalla

Oli kyseessä joulu tai mikä tahansa muukin aika vuodesta, on taloudellinen suunnittelu aina järkevää. Erityisen palkitsevaa se kuitenkin on jouluna, sillä raha-asioita ja tarpeellisia hankintoja jo etukäteen sumpliessa käyttöön jää enemmän rahaa.

Lainojen yhdistäminen

Edullisempi joulu vahalla vaivalla 2 - Edullisempi joulu vähällä vaivalla

Jotkut ostavat mielellään jouluksi parempia herkkuja joulupöytään ja hemmottelevat läheisiään mieluisilla lahjoilla. Sitä varten kannattaakin pohtia eri keinoja, joilla kaikki turhat kulut saadaan karsittua minimiin ennen joulua.

Mikäli maksettavana on esimerkiksi useampia lainoja, saattaa lainojen yhdistäminen olla yksi tapa vähentää ylimääräisiä kustannuksia. Lainojen yhdistämisestä säästyvät kulut voi siirtää näin suoraan joulubudjettiin, jolloin joulusta saa vieläkin ikimuistoisemman.

Hyödynnä tarjoukset jouluostoksia tehdessä

Edullisempi joulu vahalla vaivalla 1 - Edullisempi joulu vähällä vaivalla

Toinen hyvä keino saavuttaa säästöjä on olla jouluhankintojen suhteen jo hyvissä ajoin liikkeellä. Jos ei satu olemaan mikään jouluihminen, saattaa joululahjojen ja -koristeiden hankkiminen muutoin kuin joulun alla tuntua turhalta hömpötykseltä.

Jos kuitenkin haluaa pitää budjettinsa kurissa, kannattaa siinä tapauksessa pitää silmät auki ympäri vuoden hyvien tarjousten osalta. Esimerkiksi heti joulun jälkeen alkavista alennusmyynneistä voi löytyä upeita joulukoristeita pilkkahintaan.

Vastaavasti kesäsesongin alkaessa monet myymälät tyhjentävät varastojaan talvivaatteista edullisesti, jolloin joulupukin konttiin voi löytyä ihania neuleita ja muita lämpöisiä vaatteita joulupaketteihin käärittäväksi.

happy - Edullisempi joulu vähällä vaivalla
Happy
0 %
sad - Edullisempi joulu vähällä vaivalla
Sad
0 %
excited - Edullisempi joulu vähällä vaivalla
Excited
0 %
sleepy - Edullisempi joulu vähällä vaivalla
Sleepy
0 %
angry - Edullisempi joulu vähällä vaivalla
Angry
0 %
surprise - Edullisempi joulu vähällä vaivalla
Surprise
0 %